Hautakivissä värit ja muodot puhuttelevat

Suunniteltaessa hautakiveä tulee tehdä päätös kiven koon, muodon ja materiaalin osalta. Kauniita ja kestäviä materiaalivaihtoehtoja on kaikkiaan 12 erilaista.

Muotojen osalta Loimaan Kiven kivimallisto on jaettu viiteen osaan:

1) Perinteiset mallit
- Muotokieleltään selkeitä ja reunoiltaan joko kiillotettuja tai sahattuja.
- Ajaton tausta esimerkiksi pronssireliefeille tai muistosanoille.
- Helppohoitoisia

2) Lohkokivet

- Useinmiten sivuilta louhittuja, etupinnaltaan kiiltäviä.
- Maisemoituvat ajan saatossa kauniiksi.
- Tuovat luonnonläheisellä tavalla esiin kiven oman värin ja olemuksen.
- Onnistunut valinta pronssikirjainten ja -koristeiden taustaksi.

3) Muotokivet
- Ilmeikkäitä ja yksilöllisiä
- Vastapaino geometriselle ajattelulle
- Veistoksellisia

4) Lyhtykivet
- Lyhtyrakenne suojaa kynttilän hentoa liekkiä kovassakin tuulessa.
- Kynttilän valo holvissa tuo kauniisti esiin lasiin kiinnitetyt koristeet.
- Holvirakenne vain öljykynttilöille.

5) Erikoiskivet
- Puhuttelevia ja veistoksellisia
- Valmistetaan tilaustyönä asiakkaan toiveiden mukaisesti
- Olemukseltaan taideteoksia

Tyynykivet, kivilaatat ja kukka-aitiot

Hautakivien lisäksi Loimaan Kiven valikoimassa on erilaisia tyynykiviä, kukka-aitioita ja hautalaattoja. Niukkaa vähäeleisyyttä henkivät hautalaatat ja yksinkertaisuudessaan koskettavat tyynykivet osoittavat, että hautakiven tärkeät elementit mahtuvat hyvinkin pieneen tilaan.

Käytännöllinen reikäpohja viimeistelee hautakiven ja rajaa sen siististi omaksi ympäristöstä erottuvaksi kokonaisuudekseen. Erilaisten kausi-istutusten hoitoa helpottavat kukka-aitiot kuuluvat helppohoitoisen hautakiven ilmeeseen.