Riihimäki

Suomalainen hautakivi on tehty laadukkaasti ja kestää olosuhteissamme sukupolvesta toiseen

Menneisyyden kunnioitus, tässä päivässä vahvasti eläminen, katse tulevaisuuteen. Kun tähän lisätään käsillä tekemisen taito sekä kotimaisuus, ollaan minun arvomaailmassani.

Tähän sopii myös suomalaisena käsityönä valmistettu hautakivi. Suomalainen hautakivi on tehty laadukkaasti ja kestää olosuhteissamme sukupolvesta toiseen. Hautausmaillamme saamme ihailla entisaikojen arvostettujen kivimiesten hienoa käsityötä vanhoissa hautakivissä ja monumenteissa, jotka kertovat meille eri aikakausien tarinaa muistuttaen meitä lämpimästi menneistä ajoista. Kuten myös tämän päivän kivimiesten ja -naisten tekemiä uniikkeja hautakiviä, joissa toteutetaan yhä enemmän vainajan omia sekä hänen sukuunsa liittyviä tarinoita.

Hautakivi on henkilökohtainen muisto ainutkertaisuudesta, mikä kertoo omistajansa eletystä elämästä. On kunnia saada olla mukana jatkamassa tätä perinteikästä tarinaa ja olla osaava apu tekemässä muistoa vainajan elämästä nykyisille ja tuleville sukupolville.

Lämpimästi tervetuloa palveltavaksi Riihimäkeen.

– Marja Jämsen

Loimaan Kivi / Riihimäki

Hämeenkatu 14
11100 Riihimäki

040 900 5993

Avoinna

ma–to 9.00–17.00
pe 9.00–15.00

Muina aikoina sopimuksen mukaan. Soita ja sovi tapaaminen
040 900 5993

Tervetuloa palvelevaan kiviliikkeeseen!

Kaikissa myymälöissämme on käytössä hautakiven suunnitteluohjelma, jonka avulla luomme asiakkaalle kolmiulotteisen mallin hautakivestä odottaessa.

Avaa chat
Kysyttävää? Me autamme.
Terve!
Jos tarvitset apua, niin olemme täällä!